perjantai 10. heinäkuuta 2015

Ensimmäinen fimokokeilu

Musta on kyllä tullut kynsien laitossa niin tylsä.. Haluaisin tehdä vähän vaativampia lakkauksia, mutta en jaksa enää keskittyä, tai sitten en vaan löydä aikaa. Onneksi kuitenkin yksinkertaisistakin lakkauksista saa nätit pienillä twisteillä.

En muista olenko vielä kokeillut China Glazen Wanderlust lakkaa, joten lakkasin sillä kynnet. Pohjalla on kerros Ginan valkoista ja päällä kaksi kerrosta Wanderlustia. Lakassa on tiheästi shimmeriä, mutta kuvissa sitä tuskin näkyy. Mutta nätti lakka se silti on.


Koristeiksi heitin nimettömiin ja peukkuihin muutamat kukkafimot. Tämä oli mun ensimmäinen kerta kun kokeilin fimoja, joten mitään suuria odotuksia mulla ei ollut. Fimot sain Inkki Pinkiltä esiteltäväksi. Nämä tuli pienessä purkissa. Kiinnitin fimot märän päällylakan päälle. Ne jäi reunoilta aika paljon koholle, ja katkesikin aika nopeasti. Eli vaan nuo keskikohdat jäi kynsille, kun fimojen reunat repesivät alta aikayksikön. En sitten tiedä oliko ne liian ohuita.


Huomenna mä vietän 21-vuotis synttäreitäni ja ensi viikolla me lähdetään kolmeksi viikoksi lomalle. :) En luultavasti kerkeä sinä aikana bloggailemaan, joten yritän palata taas elokuussa kunnon postaustahtiin, ennen koulun alkua.
Muutamat lakkaukset kerkeän vielä kuitenkin postaamaan. :)

Mitenkäs teidän kesä on sujunut? :)

5 kommenttia:

  1. Kivat yksinkertaiset kynnet ja mukavaa lomaa.Täällä edelleen odotellaan pojan tuloa
    Nii ja hyvää syntymäpäivää myös

    VastaaPoista
  2. Nätti lakkaus. Onnea kovasti syntymäpäivän johdosta! <3

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea tulevien synttäreiden johdosta! Aivan ihanat hemppikset kesäkynnet oot tehnyt :) Palaillaan taas elokuussa ♥

    VastaaPoista
  4. oi hyvää synttäriä <3 kauniit nämä on :)

    VastaaPoista
  5. Vitsit ku söpön värinen toi lakka :) Ja myöhäset synttärionnittelut!<3

    VastaaPoista