Näytetään tekstit, joissa on tunniste ranskis. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ranskis. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. huhtikuuta 2015

Ranskalainen manikyyri ja kimaltelevia strasseja

Sain taas Inkki Pinkiltä muutaman testituotteen, joista kerkesin jo yhden tarra-arkin hävittämään, hyvä minä..! Luultavasti tyttö on sen jonnekin roudannut ja liimannut ne tarrat piiloon.. :D  Onneksi kuitenkin ehdin testailla näitä kahta muuta tuotetta ennen tarrojen häviämistä.

Monissa blogeissa on alkanut näkymään tavallista ranskalaista manikyyriä, ja rupesin siinä sitten itse miettimään, etten ole ainakaan vuoteen tehnyt sellaista. Ranskalainen manikyyri on klassisen kaunis ja näyttävä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Enhän mä edes muistanut miten kauniilta ranskis näyttää, kaikessa yksinkertaisuudessaan!


Sain Livboxista juuri sopivasti minikokoisen Essien Sugar Daddyn, joka on ainakin näin ensituntumalta ihan paras lakka ranskiksen pohjalle! Kahdella kerroksella sai tosi luonnollisen näköisen tuloksen. Keltaisuuskin peittyi lähes kokonaan lakan alle. Oli muuten mukavaa saada boxista ensimmäinen kynsilakka, niitä mä olen jo vähän toivonutkin. :) Kärkiin lakkasin muuten kaksi kerrosta Ginan valkoista.



Inkki Pinkiltä sain siis testiin strassipurkin ja valkoisen strassikynän. Strassit saapuivat pienessä purkissa, jossa oli sekaisin monenvärisiä ja kokoisia timantteja. Strassikyniä multa löytyi jo ennestään, mutta koska ne eivät ole olleet laadultaan mitään parhaimpia, niin oli kiva kokeilla myös näitä Inkki Pinkin strassikyniä. Ja tämähän toimi täysin samalla tavalla kuin aiemmat kynät, katkesi teroittaessa varovaisuudesta huolimatta. Sain kuitenkin valkoisen osan näkyviin, vaikka hieman taisikin terä heilua. Hyvin kuitenkin toimii strassien nostelussa, eikä tarvitse säätää pilkkutikun ja päällyslakan kanssa. Pelkäsin hieman, että strasseihin jäisi valkoiset läntit kynästä, mutta ihan turhaan. Tämä kynä toimii vähän niinkuin magneetti, joten mitenkään voimakkaita otteita ei tarvita. Käteviä nämä tämmöset härpäkkeet!


Laitoin vain nimettömään strasseja pikakuivattajan päälle, sillä halusin lakkausten olevan yksinkertaiset. Ja aika hienot näistä tulikin pienellä vaivalla. :)


 Strassien päälle en laittanut pikakuivattajaa, sillä nuo on aika koholla ja pikakuivattaja olisi varmaan saanut lakkaukset kuplimaan. Voitte siis varmaan uskoa, että kauaa ei mun kynnet kimaltaneet? :D Jep, näitä löyty lattioilta ja pöydiltä alle tunnin kuluttua strassien laitosta. :y


Nämä kyseiset strassit ovat ilmeisesti Inkki Pinkiltä loppuneet, mutta tuolta glittereiden ja strassien joukosta löytyy jos jonkinmoista koristetta! :)


Mitä menetelmää te tykkäätte käyttää niittien ja strassien laittoon? 

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Haastetrio 2015 / Tammikuu: Asu & Kynnet


Fani, E-S ja Anni oli yhdessä kehitellyt aikas ihanan lakkaushaasteen tälle vuodelle! Haasteessa on kolme eri kategoriaa, mutta itse tuskin kerkeän toteuttamaan kaikkia kolmea joka kuukausi. Eli yritetään nyt ainakin kerran kuussa osallistua. :) Mä halusin ensimmäisenä lähteä tekemään yhdestä mustasta pitsipaidastani siihen sopivia lakkauksia. Näissä simppeleissä lakkauksissa ei kauan nokka tuhissut, vaikka tuon mustan leimauslakan kynsinauhoilta pois saaminen olikin aika tuskaista. 


Lakkasin kynsille ensin kaksi kerrosta aluslakkaa. Sen jälkeen leimasin päälle kiekurakuvioita Pueen-65 laatasta, konadin mustalla. Leimoista tuli vähän reikäisiä, mutta väliäkö tuolla. Pääasia, että edes jotain kuvioita kynsille saatiin. :D Leimojen päälle laitoin pikakuivattavia tippoja, sekä pikakuivattajan, ja lakkasin China Glazen Liquid Leatherilla kynsien kärjet. 


Käytän yleensä tämän paidan kanssa hopeisia koruja, joten kiinnitin kynsien tyviin kirkkaita strasseja. Valitettavasti nämä korut ei nyt mukaan päässyt, sillä otin aamulla hätäpäissään näitä kuvia. Ja joo, kaikista kuvista tuli todella epätarkkoja, koska mä jouduin ite ne ottamaan puhelimen etukameralla. Yhden kuvan sain muokattua suhteellisen selkeäksi. Että koittakaa kestää. :D Jospa te nyt saatte edes jotain selvää tosta kuvasta!



Ensin en tähän haasteeseen meinannut osallistua, sillä a) Minä en omista yhtään kirjaa ja b) kuivamarmorointi on mulle jo suhteellisen tuttua ja turvallista puuhaa. Tämä Asu & Kynnet oli siis oikein hyvä lisä koko haasteeseen. Nyt mä ehkä osaan katsoa vaatteitani uudella tavalla.. :)

Tämän kuun lopussa tai ensi kuun alussa on muuten tulossa blogin 1-vuotis synttäriarvonta, jossa on aika huikeita palkintoja! Kannattaa siis olla kuulolla ;)

Miten minä teidän mielestänne onnistuin? :)

maanantai 27. lokakuuta 2014

Shimmer Polish: Karen = Kisakynnet

Hannele järjesti blogissaan lakkauskilpailun, jonka aiheena on 'Hannelemaiset kynnet'. Mun oli siis aivan pakko osallistua, koska oon kuolannut lakkauksia, joita Hannele on tehnyt asiakkailleen - Glitterliukuja ja ihania kiekuroita! Idea oli oikeastaan jo heti mielessä. Onneksi mulla on vielä näitä ihania Shimmer Polishin lakkoja esiteltävänä ( vaikka mieluusti olisin jo lakannut kynteni cremelakoilla :D ) koska näissä lakkauksissa käyttämäni lakka sopi tähän tarkoitukseen ihan täydellisesti. Mä en ole koskaan ennen tehnyt glitterliukuranskiksia, joten nyt oli korkea aika kokeilla tätäkin tyyliä. Ihan hyvin mä mielestäni onnistuin, glitteriä vaan laitoin paikoitellen hieman liikaa, eikä liu'usta tullut niin sulava kuin olisin sen halunnut olla.


Karen sisältää vaaleanpunaisia, liiloja ja hopeita pikkuglittereitä. Töpöttelin Karenia kynsien kärkiin kostealla vanupuikolla. Nimettömään tein valkoisella akryylimaalilla kiekurakuvion. Ja tuonhan mä tein aika monta kertaa ennenkuin olin edes vähän tyytyväinen..! Tommonenkin kiekurakuvio on yllättävän haastava tehdä. :D Kyllä mä nostan hattua kaikille, jotka tän maalailun hallitsee!




( Olen saanut lakat esiteltäväksi blogiin ja maksanut niistä postimaksut. Shimmer Polishin lakkoja saa ostettua mm. Etsystä sekä Shimmer Polishin omilta sivuilta hieman alle 10 eurolla. En hyödy mitään linkkien klikkailuista tai ostoista. )

Jos mä vaikka seuraavaksi lakkaisin jollain herkullisella cremelakalla kynteni! :P Niin, ja vielä pitäisi keretä osallistumaan Miraclen lakkauskilpailuun.. :D

maanantai 15. syyskuuta 2014

Pieni pala avaruutta

Mä sitten menin ja innostuin ranskalaisista manikyyreistä sen verran, että oli pakko ottaa uusinta! :D Tällä kertaa halusin tehdä hieman erilaisen, ja valitsin mustan lakan kärkiin. Kärjet olen taas lakannut ranskistarrojen avulla, sillä en varmaan koskaan saisi niitä tasaisesti vapaalla kädellä. :D

Lakkasin siis Chinan Liquid Leatheria yhden kerroksen, ja tuputtelin sen päälle Zoyan Storm lakkaa. Tuo on vaan niin upea lakka ettei sanoja löydy. Halusin jättää kynnet yksinkertaisiksi, ja lisäsin vielä nimettömään pröystäilevän mustan rusetin. Ja voi että kun mä tykkään! <3




Varmaan jo sanomattakin selvää että mä ihan rakastuin näihin kynsiin? :D Mitä mieltä te olette? :)

tiistai 2. syyskuuta 2014

Pitkästä aikaa!

Siitä on niin paljon aikaa kun olen viimeksi tehnyt ranskalaisen manikyyrin. Nyt mä kuitenkin kaipasin kynsille jotain helppoa ja nopeaa,  mutta kuitenkin suhteellisen näyttävää. Kaivelin lakkalaatikkoja ja nappasin sieltä kolme käyttämätöntä lakkaa. Viime aikoina monta uutukaista on päässyt kynsille, sillä en tykkää jättää niitä lojumaan käyttämättöminä. Hieman kyllä jännittää kun maailmalta on tulossa aika monta uuttta lakkaa, että missä välissä kerkeän niitä saada kynsille.. :D




Ranskiksen pohjalle lakkasin kerroksen Essien Muchi, Muchia. Ranskistarrojen avustuksella lakkasin kynsien kärjet saman merkin Lilacismilla. Kostealla topspuikolla töpöttelin rajalla Kone Helsingin GL08 glitterlakkaa. Nimettömässä ja keskisormissa pisaranmuotoiset strassit.


Nyt mä odottelen malttamattomana, josko tänään tipahtaisi postiluukusta Essien syyskokoelma.. <3

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Long time no see!

Tajusin etten ole tehnyt ranskalaista manikyyriä pitkiin aikoihin..! Niinpä tänään on luvassa lakkaukset jotka tein jo viimeviikolla. Tykkäsin näistä kynsistä ihan hulluna vaikka olivatkin ihan yksinkertaiset.

Lakkasin pohjalle kaksi kerrosta ainokaista ranskispohjalakkaani, China Glaze - Inner Beautya. Tykkään tuosta lakasta tosi paljon! Kahden kerroksen jälkeen kynsistä ei tule liian peittävät, vaan peittää juuri sopivasti keltaisuutta. Inner Beautyn päälle laitoin kerroksen pikakuivattajaa, jotta pääsin kiinnittämään ranskistarrat kynsille mahdollisimman nopeasti.
Kynsien kärjet lakkasin OPI - This Gown Needs a Crown lakalla, apuna käytin ranskistarroja.
Koristeluja mietin pitkän tovin kunnes päätin käyttää kukkasiirtokuvia. En tajunnut niiden olevan liian pitkiä mun kynsille, niin ne liimautui ikävästi kynsinauhoille. Yritin vaikka millä saada niitä leikeltyä pois, ihan turhaan! :D



Niinkuin jo alussa sanoin, pidin näistä tosi paljon. Niin paljon, että pääsivät uuteen banneriinkin! :)
Mitä mieltä te olette? :)

lauantai 28. kesäkuuta 2014

It's all Sand Tropez's fault

Heippa! :)
Mieleni teki tällä kertaa jotain yksinkertaista lakkausta. Halusin myöskin kynsille sellaisia lakkoja joita ei ole tullut vielä käytettyä. Niimpä lakkauksiin pääsi mukaan Essie - Sand Tropez sekä kauan unohduksissa ollut OPI - It's all San Andreas's Fault, joka on ollut syksystä asti lakkalaatikossa odottamassa vuoroaan. Nudea ja ruskeaa tulee harvemmin käytettyä mutta mun mielestä nämä kaksi toimivat täydellisesti yhdessä. Lakkauksesta tuli näyttävä mutta sopivan yksinkertainen.

Pohjalle lakkasin kaksi kerrosta Sand Tropezia. Mä olin hämilläni, ihan oikeasti! Lakka peitti jo yhdellä kerroksella!! mutta pistin muodon vuoksi kaksi. Ilmakupliakaan ei esiintynyt, ei yhden yhtä! Tämän sävykin on niin jumalaisen kaunis ettei ole todellista. <3 Ylistyksen sanoja sinulle, ihana Tropez! Tämä onkin yksi niistä Essien lakoista jotka ei tuota mulle pettymystä.

Ohuiden suorien kynsivinyyleiden avulla tein lakkauksiin ranskisrajat ihanaisella San Andreaksella. Suklainen hiekkalakka ilman mitään ylimääräistä höttöä. Yksi kerros riitti peittämään alla olevan lakan. Näistä lakkauksista tulikin mieleen maailman paras suklaa, Fazerin Biscuit Crisps.

Halusin jättää koristelut minimiin ja lisäsin vain kahdet kultaiset, pyöreät niitit kynsien tyveen.




Minä pidin kovasti näistä suklaaunelmista, ruskeaa on ehdottomasti saatava useammin kynsille. :)

Mies kävi muuten eilen ikeassa ostoksilla ja toi mulle kauan vinkumani helmerin, jehuu! Nyt pääsee rakkaat lakkani järjestykseen ja voin heittää rasittavat kenkälaatikot pois, kunhan vain saadaan tuo koottua!! :)

maanantai 19. toukokuuta 2014

Kilpailukynnet

Miraclen blogissa on meneillään lakkauskilpailu johon oli pakko ottaa osaa! Rakastan lakkauskilpailuja mutta jotenkin en ikinä keksi mitään mahtavaa ideaa.. Nyt mä sitten suunnittelin kokonaiset pari tuntia erilaisia lakkauksia tikuille. Tein vaikka minkänäköisiä väkerryksiä mutta mikään ei oikein miellyttänyt silmää. Päädyin sitten lopulta ihan liian yksinkertaiseen lakkaukseen. Söpöthän näistä tuli, sitä en voi kieltää, mutta mielestäni olisin pystynyt parempaan.

Pohjalakaksi valikoitui ihan super nätti, silmiä huumaava Cadillaquer - Slice Of Life. Punainen jelly sinisellä shimmerillä varustettuna. Valitettavasti kuvat ei anna oikeutta tuolle kaunokaiselle.


Nimettömiin lakkasin pohjalle yhden kerroksen Chinan White Out lakkaa. Päällä kaksi kerrosta Slice of lifea. Koristeiksi halusin pilkkuja, ja niitä tein dottingtoolilla käyttäen OPI - This gown needs a crown & China Glaze - Liquid Leather. Sitten vain kerros sechen pikakuivattajaa jonka päälle kiinnitin tuon ihanan rusetin. Nuo rusetit irtosivat jo kuvausvaiheessa kolhiessani kynsiäni milloin lamppuun ja milloin kynsilakkoihin.. Onneksi ne sai hyvin takaisin paikoilleen ilman lakkausten sotkemista.
Muihin kynsiin tein simppelit ranskikset ja muutamat pilkut.


Slice of life kuuluu Cadillaquerin Dexter kokoelmaan. Mulla on nyt koko kokoelman lakat mutta niistä tulee sitten erikseen postaus tällä viikolla! :)

Joko te olette osallistuneet Miraclen lakkauskilpailuun?

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Ikuinen kauneus?

Muahah. En ilmeisesti voinut pitää näppejäni erossa tästä toisesta Color Clubin holokaunokaisesta, vaan päätin lätkiä tätäkin kynsille. Ei tarvinnut pettyä tämänkään lakan kohdalla, on muuten yhtä kaunis kuin siskonsa, Over the moon. Holoefekti ei kyllä kuvissa oikein näy kun nämä kuvat jouduin ottamaan lightboxissa.
Ainoa huono puoli tässä taitaa olla se, että tämä on paljon paksumpaa kuin esimerkiksi aikaisemmin mainittu Over the moon. Nätit lakkauksethan tälläkin lakalla toki sai, mutta ennen seuraavaa käyttökertaa saa tämä maistaa muutaman tipan ohentajaa.
Vaikka ranskisrajasta tulikin aivan liian paksu ja epätasainen, niin sitähän ei luonnossa erottanu ollenkaan. Essie - Hors d'oeuvres halusi pelastaa lakkaukset, vaikka aluksi oli tarkoitus näyttää näille vanulappua kynsilakanpoistoaineen kera. Jostain syystä sitten tartuin tuohon edellä mainittuun glitterlakkaan ja tuputin sitä meikkisienellä ranskisrajoille. Joihinkin kynsiin glitteriä tarttui aivan liikaa mutta annettakoon se nyt anteeksi minulle. Nämä kun ovat minun ensimmäisen glitterliukuranskikset.
Pohjalla siis yksi kerros China Glaze - Inner beauty lakkaa. Edelleen tuo lakka levittyy kuin unelma ja on ihan täydellinen ranskalaisten manikyyrien tekoon. Kynsien kärjissä Color Club - Eternal beauty, jonka lakkasin pullon omalla sudilla. Tätä on muistaakseni kaksi kerrosta. 





Tilasinpa muuten elämäni ensimmäiset Cadillacquerin lakat perjantaina! Iiiiks, innolla odottaen! <3

maanantai 17. helmikuuta 2014

31 Day Challenge/Day 1: Red nails

Nyt alkakoon tämä lakkaushaaste, saas nähdä miten onnistuu ja kauan tässä oikein menee :D Itse tykkään haasteista ja ihan mukava mennä vähän aikaa jonkun tietyn kaavan mukaan. Joten positiivisella mielellä tähän lähdenkin :)
Haasteen ensimmäisenä päivänä esittelen punaiset kynnet
En halunnut kokopunaisia kynsiä joten päätin tehdä ranskiksen. Näistä tuli tosi kivat vaikkakin vähän yksinkertaiset.

Nuo siirtokuvat on kyllä niin ihanat ja sopi lakkauksiin vallan mainiosti! Chinan Inner beauty on myös todella hyvä lakka ranskalaisiin manikyyreihin enkä kadu kyllä hetkeäkään että tämän hankin.


Menin sitten myös sössimään toisen käden lakkauksen, koska halusin vielä jotain lisää.. Suuri virhe... :# Nyt kummankin käden lakkaukset on erilaiset. Joskus pitäisi vaan osata tyytyä vähempään, mutta kun ei... Noh, opinpahan taas että yksinkertainen on kaunista.


Käytetyt:
China glaze - Inner Beauty (x2)
China glaze - Ruby Pumps (kärjet)
China glaze - Snow Globe  (vasen käsi)
Siirtokuvat (voitettu Miracle's Nails-blogin arvonnasta)