keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Haastetrio 2015 / Tammikuu: Asu & Kynnet


Fani, E-S ja Anni oli yhdessä kehitellyt aikas ihanan lakkaushaasteen tälle vuodelle! Haasteessa on kolme eri kategoriaa, mutta itse tuskin kerkeän toteuttamaan kaikkia kolmea joka kuukausi. Eli yritetään nyt ainakin kerran kuussa osallistua. :) Mä halusin ensimmäisenä lähteä tekemään yhdestä mustasta pitsipaidastani siihen sopivia lakkauksia. Näissä simppeleissä lakkauksissa ei kauan nokka tuhissut, vaikka tuon mustan leimauslakan kynsinauhoilta pois saaminen olikin aika tuskaista. 


Lakkasin kynsille ensin kaksi kerrosta aluslakkaa. Sen jälkeen leimasin päälle kiekurakuvioita Pueen-65 laatasta, konadin mustalla. Leimoista tuli vähän reikäisiä, mutta väliäkö tuolla. Pääasia, että edes jotain kuvioita kynsille saatiin. :D Leimojen päälle laitoin pikakuivattavia tippoja, sekä pikakuivattajan, ja lakkasin China Glazen Liquid Leatherilla kynsien kärjet. 


Käytän yleensä tämän paidan kanssa hopeisia koruja, joten kiinnitin kynsien tyviin kirkkaita strasseja. Valitettavasti nämä korut ei nyt mukaan päässyt, sillä otin aamulla hätäpäissään näitä kuvia. Ja joo, kaikista kuvista tuli todella epätarkkoja, koska mä jouduin ite ne ottamaan puhelimen etukameralla. Yhden kuvan sain muokattua suhteellisen selkeäksi. Että koittakaa kestää. :D Jospa te nyt saatte edes jotain selvää tosta kuvasta!



Ensin en tähän haasteeseen meinannut osallistua, sillä a) Minä en omista yhtään kirjaa ja b) kuivamarmorointi on mulle jo suhteellisen tuttua ja turvallista puuhaa. Tämä Asu & Kynnet oli siis oikein hyvä lisä koko haasteeseen. Nyt mä ehkä osaan katsoa vaatteitani uudella tavalla.. :)

Tämän kuun lopussa tai ensi kuun alussa on muuten tulossa blogin 1-vuotis synttäriarvonta, jossa on aika huikeita palkintoja! Kannattaa siis olla kuulolla ;)

Miten minä teidän mielestänne onnistuin? :)

21 kommenttia:

  1. Kaunis lakkaus ja toimii hyvi asun kanssa eli mun mielestä onnistuit hyvin :)

    VastaaPoista
  2. Wautsi! Tykkään todella paljon noista sun kynsistä<3 Ihanaa, että lähdit mukaan tähän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Fani! <3
      Pakkohan se on jotain virikettä tälle vuodelle keksiä. :)

      Poista
  3. Tosi upeat kynnet. :) Ja sopii kyllä niin hyvin asuun.

    VastaaPoista
  4. Mahtavat kynnet, ja tosi hyvin mätsää sun paitaan, joka sekin on ihana :D

    VastaaPoista
  5. nää on upeet <3 tosi hyvin käy asuun, tykkään!

    VastaaPoista
  6. Onnistunut asumätsäys ja tykkään nimenomaan kuvasta, jossa kynnet on pitsipaidan kanssa!

    Kiva kun lähdit haasteeseen messiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos!! :)

      Kiva kuulla, varmasti tulee mukava vuosi tämän haasteen parissa :)

      Poista