maanantai 28. huhtikuuta 2014

Ikuinen kauneus?

Muahah. En ilmeisesti voinut pitää näppejäni erossa tästä toisesta Color Clubin holokaunokaisesta, vaan päätin lätkiä tätäkin kynsille. Ei tarvinnut pettyä tämänkään lakan kohdalla, on muuten yhtä kaunis kuin siskonsa, Over the moon. Holoefekti ei kyllä kuvissa oikein näy kun nämä kuvat jouduin ottamaan lightboxissa.
Ainoa huono puoli tässä taitaa olla se, että tämä on paljon paksumpaa kuin esimerkiksi aikaisemmin mainittu Over the moon. Nätit lakkauksethan tälläkin lakalla toki sai, mutta ennen seuraavaa käyttökertaa saa tämä maistaa muutaman tipan ohentajaa.
Vaikka ranskisrajasta tulikin aivan liian paksu ja epätasainen, niin sitähän ei luonnossa erottanu ollenkaan. Essie - Hors d'oeuvres halusi pelastaa lakkaukset, vaikka aluksi oli tarkoitus näyttää näille vanulappua kynsilakanpoistoaineen kera. Jostain syystä sitten tartuin tuohon edellä mainittuun glitterlakkaan ja tuputin sitä meikkisienellä ranskisrajoille. Joihinkin kynsiin glitteriä tarttui aivan liikaa mutta annettakoon se nyt anteeksi minulle. Nämä kun ovat minun ensimmäisen glitterliukuranskikset.
Pohjalla siis yksi kerros China Glaze - Inner beauty lakkaa. Edelleen tuo lakka levittyy kuin unelma ja on ihan täydellinen ranskalaisten manikyyrien tekoon. Kynsien kärjissä Color Club - Eternal beauty, jonka lakkasin pullon omalla sudilla. Tätä on muistaakseni kaksi kerrosta. 





Tilasinpa muuten elämäni ensimmäiset Cadillacquerin lakat perjantaina! Iiiiks, innolla odottaen! <3

12 kommenttia: