lauantai 28. kesäkuuta 2014

It's all Sand Tropez's fault

Heippa! :)
Mieleni teki tällä kertaa jotain yksinkertaista lakkausta. Halusin myöskin kynsille sellaisia lakkoja joita ei ole tullut vielä käytettyä. Niimpä lakkauksiin pääsi mukaan Essie - Sand Tropez sekä kauan unohduksissa ollut OPI - It's all San Andreas's Fault, joka on ollut syksystä asti lakkalaatikossa odottamassa vuoroaan. Nudea ja ruskeaa tulee harvemmin käytettyä mutta mun mielestä nämä kaksi toimivat täydellisesti yhdessä. Lakkauksesta tuli näyttävä mutta sopivan yksinkertainen.

Pohjalle lakkasin kaksi kerrosta Sand Tropezia. Mä olin hämilläni, ihan oikeasti! Lakka peitti jo yhdellä kerroksella!! mutta pistin muodon vuoksi kaksi. Ilmakupliakaan ei esiintynyt, ei yhden yhtä! Tämän sävykin on niin jumalaisen kaunis ettei ole todellista. <3 Ylistyksen sanoja sinulle, ihana Tropez! Tämä onkin yksi niistä Essien lakoista jotka ei tuota mulle pettymystä.

Ohuiden suorien kynsivinyyleiden avulla tein lakkauksiin ranskisrajat ihanaisella San Andreaksella. Suklainen hiekkalakka ilman mitään ylimääräistä höttöä. Yksi kerros riitti peittämään alla olevan lakan. Näistä lakkauksista tulikin mieleen maailman paras suklaa, Fazerin Biscuit Crisps.

Halusin jättää koristelut minimiin ja lisäsin vain kahdet kultaiset, pyöreät niitit kynsien tyveen.




Minä pidin kovasti näistä suklaaunelmista, ruskeaa on ehdottomasti saatava useammin kynsille. :)

Mies kävi muuten eilen ikeassa ostoksilla ja toi mulle kauan vinkumani helmerin, jehuu! Nyt pääsee rakkaat lakkani järjestykseen ja voin heittää rasittavat kenkälaatikot pois, kunhan vain saadaan tuo koottua!! :)

14 kommenttia:

  1. Hieno kynnet! Sopii toi tosi terävä ranukärki tuon mallisille kynsille ku sulla on :)

    VastaaPoista
  2. Kivat lakkaukset ! Kynnet näyttää tosi teräviltä :D

    VastaaPoista
  3. Ihanat kynnet ja tosi kivan näköiset nuo molemmat lakat. :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat kynnet! Ja noi niitit sopii hyvin tohon lakkaukseen.

    VastaaPoista
  5. Ihanat! :) Näyttää muuten oikeastikin suklaa kynsiltä <3

    VastaaPoista
  6. Wau! Todella tyylikkäät lakkaukset! Saanko apinoida ideaa kunhan kynteni vähän kasvavat:)?

    VastaaPoista