lauantai 22. elokuuta 2015

Pilalle meni.

Moikka vaan kaikille pitkästä aikaa! :) Kesä alkaa olla jo lopuillaan ja reissut reissattu. Koulukin mulla alkoi maanantaina ja samalla lähti mun pienokainen päiväkotiin. Kaikenlaista uutta on siis viimeaikoina tapahtunut, mutta mä olen nyt enemmän kuin onnellinen. Yritän saada tämän uuden arjen rullaamaan ja vähän totuttelen uuteen päivärytmiin. Kyllä nääs on hieman vaikeaa, kun on viisi vuotta ollut vaan kotona ja pyöritellyt peukaloita. No mutta tämä "uusi elämä" sopii meidän perheelle paremmin kuin hyvin. :)

Muutamia lukijoita on tämän tauon aikana häipynyt, mutta yritänpä taas ottaa itseäni niskasta kiinni, mikäli sikäli aika antaa periksi. Ainakin multa löytyy nyt paljon enemmän intoa lakkailla kynsiä ja kirjoitella niistä tänne blogin puolelle. Jospa tekin siellä jaksatte lukea ja kommentoida postauksia. :)

Nämä seuraavat lakkaukset olen tehnyt ennen tauon alkua, eli noin viitisen viikkoa ( Vai jopa kaksi kuukautta :o ) sitten. En mä oikeastaan ole missään vaiheessa kerennyt paljoa koneella istumaan, joten nämä jäi ihan unohduksiin. Toisaalta, en tiedä onko näiden lakkausten julkaisemisessa mitään ideaa, kun en näistä pahemmin itse välittänyt..


Sain hyvän idean lähteä tekemään helppoa liukuväriä pirteillä ja kesäisillä sävyillä.  Keltainen lakka taitaa olla China Glazen Daisy Know My Name?, oranssi Home Sweet House Music ja pinkki Glow With The Flow. Muuten kaikki sujui loistavasti, mutta nimettömän onnistuin tuhraamaan ylimääräisellä lakkatipalla. En jaksanut lähteä uusimaan kynttä, joten....



... maalasin päälle ihan mielettömän ihania palmuja. Ja muutama lintukin siellä joukossa pitäisi olla.. :D Ei ihan putkeen mennyt, mutta aina välillä on hyvä munata kunnolla! 


Nyt mä haluaisin kovasti kuulla, kuinka teidän kesänne sujui ja mitä teille kuuluu? :)

24 kommenttia:

  1. Mä olen ainakin täällä vielä! :) Kesä on sujunut oikein ihanasti uutta kotia laittaessa ja matkaillessa. Nyt on taas arki ja töihin paluu koittanut, toki olisin mielelläni jatkanut lomaa vielä... Mutta onneksi kesäiset ilmat hemmottelee meitä nyt :) Kiva kun oot takas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! :) Itse lomailin jo ihan tarpeeksi, että uusi arki oli kyllä jo ihan tervetullut. :)

      Poista
  2. Ihana liuku :) tervetuloa takaisin! Saa sitä välillä pientä taukoa pitää, se tekee vaan hyvää. Mulla oli neljä viikkoa lomaa kesällä. Se oli varsin rentouttavaa ja ihanaa, vaikka säät ei oikein olleetkaan kohdallaan. Nyt on arkeen paluusta jo muutamia viikkoja eli loma alkaa olla enää onnellinen muisto takaraivossa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! :)
      Kyllähän sitä osaa lomista nauttia! Kuulostaa siltä, että sulla on ollut oikein rento loma. :)

      Poista
  3. Mun mielestä nää ainakin on hienot kynnet. Ja kyllä sitä saa pitää taukoa kun siltä tuntuu. Itsekin tulee kirjoteltua blogiin vähän harvakseltaan, kun ei vaan meinaa jaksaa istua koneella, vaikka kynsiä tulee kyllä lakattua ja kuvattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos! :) Itse tykkään tosta liu'usta, mutta palmuista en niinkään. Muistan ku joskus tein palmuja tikulle ja niistä tuli oikeasti aika hienot. Se on vissiin sitte vähän eri asia tehdä niitä omille kynsille. :D
      Juu, tauot on kyllä joskus ihan tarpeen. Itsellä juurikin kuvien muokkaamiset viivästyy ja niin viivästyy sitten postauksetkin.

      Poista
  4. Minusta nu ovat kauniit ja tervetuloa takasin blogin pariin.Täällä eletään vauvaarkea eli nyt oon 1kk ikäsen pikkupojan äiti =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos eekku ihana! :)
      Ainiin, mä ihan unohdin! On se vauva-aika kuules ihanaa! :)

      Poista
  5. ihanat kynnet ja vielä ihanampaa kuulla että sulle menee hyvin :)

    VastaaPoista
  6. Tervetuloa takaisin! Miusta nää on kauniit kynnet, itse en kyllä olisi osannut maalailla noin hienoja palmuja ^.^
    Miulla on kesä mennyt töissä, jospa kohta miekin pääsisin kesälomalle :D Hyvä se on välillä pitää bloggailustakin lomaa, miulla oli kans lähes kuukauden pituinen "loma" blogista ja kummasti se antoi uutta virtaa tähän hommaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Nanne! :) <3 No aivan varmasti olisit, nää nimittäin on aika katastrofaaliset :D
      Kyllähän tää lomailu tekee hyvää, kun alkaa sitten uudella innolla blogata ja lakata kynsiä :)

      Poista
  7. Tervetuloa takaisin kesätauolta! Minusta nämä kynnet on hienot, liukuväri on erittäin onnistunut, värit ihania ja palmutkin näyttävät ihan palmuilta :). Mun mielestä blogikirjoittelusta ei kannata tehdä itselleen velvollisuutta, niitä velvollisuuksia on elämässä muutenkin ihan riittämiin. Ja luovat tauot ovat tarpeellisia monessakin asiassa, kuten myös blogin päivittämisessä :). Mun kesä on mennyt oikein mukavasti ja rennosti, mutta loma alkaa olla lopuillaan ja keskiviikkoinen töihinpaluu alkaa jo vähän kummittelemaan mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitti Tintti! :)
      Jeps, kyllähän tässä pikku tauon jälkeen lähdettiin ihan uudella innolla liikkeelle! :)

      Ohhoh, otahan kuule kaikki irti viimeisistä lomapäivistä! :)

      Poista
  8. Ihanaaaa saada sut takasin! :) Oma kesä meni ohi ihan hujauksessa, tuntuu ettei mitään ehtinyt tekemään :D

    Mun mielestä tää lakkaus on mielettömän nätti, ja nuo palmut on oikeasti ihania!! <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihana kuulla!! :) Enpä tiedä tuliko itselläkään mitään erikoista tehtyä.. x)

      Kiitos paljon! <3 :)

      Poista
  9. Wautsi mikä lakkaus! Ihanan pirteet värit jotka sopii hyvin yhteen. Tänne kuuluu hyvää, lomat lusittu ja uutta odotellessa. Ei kande väkisin koittaa blogata, sitten kun se sujuu niin sujuu, ei paineita mutta kiva kun oot päk! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sole!! :)
      Kyllä mä nyt tosissani yritän panostaa, toki ilman paineita!

      Poista
  10. Iiihanat kesäkynnet, nam! 😍 Mitäs nyt pikkutauoista, nehän vaan virkistää sekä blogia että bloggaajaa.. Aika heppoisesti on sun muutamat lukijat häipyneet. Itse saatan poistaa lyhytikäisiä blogeja puolen vuoden hiljaiselon jälkeen, mutta pidempään seuraamiani en vielä siinäkään vaiheessa.

    Mun kesä on mennyt sikäli kivasti että lomani sattui samaan aikaan kuin kesäkelitkin ja tää viikko meni mökin rauhassa järvenrannan siliettia tähyillen.💕 Nyt on vain pieni suru rinnassa, kun huomenna pitää mennä töihin...

    Tsemppiä uusiin kuvioihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos E-S! :)
      No joo.. Itekki puhdistelen listaa aina silloin tällöin ja samanlaisilla kriteereillä kuin säkin.
      Ehkä blogin taso ei sitten riittänyt, ken tietää :'D

      No sulleppa sattui hyvin! Aika monet nimittäin piti lomat kesä-heinäkuussa, kun niitä ilmoja ei oikein pidelly. :D

      Poista
  11. Täällä ollaan! :)
    Liuku on erityisen onnistunut ja palmut on hauska lisä :)

    Mun kesä meni lomaillessa, ensin neljän viikon sairasloma ja siihen kesäloma päälle.Yhteensä 11 viikkoa oleilua ja nyt on takana kaksi viikkoa töitä. Ja ensimmäinen flunssa 11 viikkoon on nyt saavuttamassa mua, mutta yritän pistää hanakasti vastaan.

    Tsemppiä uusiin arjen haasteisiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ja kiitoksia Kaisa! :)

      No sulla on ollut hyvästi omaa aikaa! :)
      Mullekin iski flunssa heti koulun alettua, on se kumma homma.. :D

      Poista
  12. Nää on ihanat kynnet! Ja kiva kuulla taas susta, ikävä ollu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katarooma! Ihana kuulla! <3 Mullakin oli ikävä teijän kommentteja!!

      Poista