perjantai 13. maaliskuuta 2015

#ablecs15 - Nature's Wonders

Terve taas! Viikon postaustauko teki yllättävän hyvää, kerkesin jopa tehdä asioita, jotka olisi muuten jäänyt aivan viimetinkaan. Sain myös kirjoitettua postauksia luonnoksiin ihan reippaasti. :)

Mä vähän mietiskelin, että tekisinkö vain yhden ablecs15 haasteen tällä viikolla, mutta päätin kuitenkin tehdä molemmat - ihan vahingossa. :D Ensimmäisenä julkaistavaksi pääsee lakkaukset, jotka tein Nature's Wonders otsikon mukaisesti, ja koska mä olen näistä ihan pirun ylpeä. Ei sillä, ettäkö näissä olisi ollut jotain päätä mullistavaa, vaan koska nämä lakkaukset onnistuivat mielestäni todella hyvin.



Lakkasin ensin kynsille kaksi kerrosta Ginan valkoista. Tilasin viime kesänä OPIn Sheer Tints miniversiot, mutta jostain syystä ne ovat jääneet käyttämättä. Nyt ne kuitenkin sopivat tähän tarkoitukseen paremmin kuin hyvin, joten kaivoin ne lakkalaatikosta ja lakkasin jokaista neljää sävyä ympyränmuotoisesti valkoisen päälle. 

Sain pitkästä aikaa Born Pretty Storelta kynsikoristeita esiteltäväksi ja halusin heti yhden kukkaleimauslaatan käyttöön. Tämä laatta toimi erinomaisesti! Sain jopa ohuet suorat viivat suorina kynsille ja kohdistaminenkin meni tällä kertaa ihan nappiin!



Miten te olette käyttäneet Sheer Tintsejä? :)

Käyttämällä koodia SKPX31, saatte 10% alennuksen Born Pretty Storeen! :)

*Olen saanut leimauslaatan esiteltäväksi Born Pretty Storelta. Laatta löytyy kynsikoriste osiosta ja maksaa 2,99 dollaria. En hyödy linkkien klikkailuista tai ostoista.

18 kommenttia:

  1. Aaaah! Kyllä noissa kynsissä silmä lepää, aivan upeat! *_* Äkkiä se viikko menee, on ihan semmonen fiilis kuin oisin ihan vasta lukenut sun pitävän viikon postaustaukoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että! Onpa ihana kuulla, kiitos! <3
      Niinhän nämä viikot vierii, ihan hurjan nopeasti meni aika! :)

      Poista
  2. Tosi hienot kynnet ja leimausjälki on huikeaa! Sheer tintsit näyttää kivoilta tässä, itse en kyseisiä lakkoja omista mutta jos omistaisin niin käyttäisin niitä varmaan leadlightingiin. Mitä mustaa lakkaa muuten käytit tässä leimaukseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset Tintti the leimaus-expertti! :D) leadlightingia voisi kyllä näillä kokeilla. :)

      Käytin Konadin mustaa leimauslakkaa, se toimii mulla tosi hyvin, niin en ole edes viitsinyt muita etsiä! :)

      Poista
    2. Hihii, näkisitpä tän "leimaus-expertin" pieleen menneitä leimauksia :D, täytyiskin julkaista muuten kuvia niistä joskus.

      Konadin musta on tosiaan hyvä leimauslakka, joten mitäpäs sitä hyvää vaihtamaan :).

      Poista
    3. No niitä sais kyllä näkyäkin! :D Välillä itte feilaa niin pahasti että kaikki muut näyttää kiin täydellisiltä. :D

      Poista
  3. Voi vitsit miten ihanat! Keväiset ja upeat piristyskynnet. :)

    VastaaPoista
  4. Ääks, ihania pastelleja! Mulla ei noita oo vaan DaLe:n Aquarelleja :) Ihanan keväiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiiitos! :)
      Mäkin haluaisin kokeilla niitä, mutta näitäkin OPIn samaisia ei ole tullut käytettyä, että tuskinpa tulisi niitäkään.. :D

      Poista
  5. Voi, nää on kyllä tosi upeat! :)

    VastaaPoista
  6. Ooh nämä on älyttömän upeat ja onnistuneet! <3 Kateus oikein iskee :D

    VastaaPoista