sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

#ablecs15 - Textured

Tekstuuria, jee! :D Mä tykkäsin ennen kovastikin tekstuurilakoista, kun tykkäsin silitellä sitä ihanan karheaa pintaa. Nykyään kuitenkin näitä tekstuurilakkoja tulee käytettyä aika paljon vähemmän, sillä glitterlakat ovat itselle mieluisempia. Hiekkalakat pääsevät kuitenkin usein aksenttikynsiin, niinkuin myös tälläkin kertaa. Tätä haastetta oli jollain tasolla vaikea toteuttaa, sillä mulla ei ollut harmaintakaan aavistusta, miten saisin kivannäköiset tekstuurikynnet. Lopulta päädyin simppeleihin pilkkukynsiin, enkä mä ihan metsään näiden kanssa mennyt. :)


Kaikkiin kynsiin, paitsi nimettömään lakkasin kolme kerrosta China Glazen Pinking Out The Window -lakkaa. Tämä ei jostain syystä sytyttänyt juurikaan kynsille päästyään. Vähän oudon värinen pinkki, mutta saa kuitenkin jäädä kokoelmaani. Nimettömässä taas on aivan ihana punainen tekstuurilakka, - Isadoran Love Crush- jonka seassa on pientä kultaista mikroglitteriä. Kaksi kerrosta riitti täydelliseen peittävyyteen. Tuo Isadoran suti vaan on omille kynsilleni liian leveä, joten lakkaa levisi aika reilusti kynsinauhoille. Onneksi oli kuitenkin helppo puhdistettava. Love Crushia pilkuttelin POTW:n päälle. Ainiin, nimettömän leima on BP-28 laatasta.


Perus kivat lakkaukset, ei näistä kai ole muuta sanottavaa.. :)

16 kommenttia:

  1. Todella nätit ja värit iskee muhun. <3

    VastaaPoista
  2. Voi yhyy, olin ostamassa tuota Love Crushia kynsikirppikseltä mutta sitten myyjä olikin jo ehtinyt myydä sen toista kautta muualle. Mä olen edelleen ihan hulluna tekstuureihin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! :/ Jospa saat sen jostain hommattua!
      Mä en tuskin olisi kiinnittänyt tähän mitään huomiota, jos en olisi tätä lakkaa arvonnasta voittanut. :D

      Poista
  3. Heeei mun blogissa olis sulle haaste :) http://mintblogi.blogspot.fi/2015/03/vitosen-haaste.html

    VastaaPoista