perjantai 18. syyskuuta 2015

Holo Blobbicure

Pikapika perjantaipostaus! Taas jätin kirjoittamisen viime tippaan. Onneksi mulla alkoi tänään viikonloppu, niin pääsen taas rauhassa lakkaamaan kynsiä ja kirjoittelemaan postauksia. 

31 päivän kynsihaasteella jatketaan edelleen! Tänään vuorossa vihreät lakkaukset. 
Monissa blogeissa/muissa sosiaalisissa medioissa on pyörinyt paljon blobbicure lakkauksia, joten ajattelin sitten itsekin kokeilla. Ja onneksi kokeilin -  tämä homma on nimittäin erittäin helppoa ja nopeaa. Lakkauksen tekemiseen mulla meni vain noin puolisen tuntia. 


Mulle on viime aikoina saapunut runsaasti uusia kynsilakkoja, joten olen yrittänyt niitä sitä mukaan kokeilla. Facen huutokaupasta bongasin edullisesti kolmen ILNP merkkisen lakan paketin ja näistä ensimmäiseksi - tietysti värinsä vuoksi - pääsi kynsille Princeton.  Kaunis mintunvihreä hololakka. Valitettavasti kuvat eivät anna lakalle oikeutta, sillä auringossahan mä en pystynyt näitä kuvia ottamaan. Kannattaa kuitenkin googlettaa kuvia tästä kaunokaisesta, on nääs ihan erilainen auringon valossa! Princeton pääsi nimettömään ja peukkuun,  ja peittikin kahdella helpolla kerroksella. 



Muihin kynsiin lakkasin kaksi kerrosta Ginan valkoista. Toisen paksun kerroksen ollessa vielä märkä, tiputtelin lakan päälle tippoja Princetonista,  lakan omalla sudilla. Pikkurillin kynsi ei niin onnistunut, mutta kokonaisuudessa tykkäsin lakkauksista oikein paljon. Blobbicurea on kokeiltava vielä joskus uudestaan! :) 


Oikein ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua! :) 

18 kommenttia:

  1. Pitäisi muistaa itsekin kokeilla tätä hauskannäköistä koristelutyyliä :)
    Nämä sinun on tekeleet on tosi kivat! :)

    VastaaPoista
  2. Näyttää kivalta, onnistuisikohan minulta :)

    VastaaPoista
  3. Onpa ihanat! Todella hyvin onnistunut blobbicure :) ♥

    VastaaPoista
  4. Vitsi, pitäis kokeilla iteki tota blobbicurea- Lopputulos on upea!

    VastaaPoista
  5. Blobbicure on huippuhauska, helppo ja nopea tekniikka! Kivat kynnet :)

    VastaaPoista
  6. Mulla on yhdet bc:t luonnoksissa, tosin niiden värivalinta eikä onnistuminen olleet ihan tätä luokkaa. Nää on kivat!

    VastaaPoista
  7. Ihanan värinen tuo Princeton!

    VastaaPoista
  8. Ihanaiset kynnet ^.^
    Miulla on vielä kokeilematta tää tekniikka :)

    VastaaPoista
  9. Tosi hieno blobbicurelakkaus! Oon kokeillut tätä kerran ja mun mielestä blobbicure ei ollut helppo koristelutyyli, mutta ehkä mä annan tälle vielä toisen mahdollisuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tintti! :)
      No johan on.. Kannattaa kyllä testata uudemman kerran! :)

      Poista