maanantai 7. syyskuuta 2015

Punaista, mustaa ja harmia.

Viime viikon perjantain postaus jäi julkaisematta ikävän käänteen takia. Monen monta vuotta vanha kameran muistikortti sanoi itsensä irti ja sen uumeniin jäi kolmet lakkaukset. Harmittaa ihan älyttömästi, koska siellä oli yhdet tosi onnistuneet tuplaleimaukset, jotka olisin teille halunnut esitellä. Muistikortista lähti siis ihan minimaalinen pala irti, eikä suostu enää toimimaan.. 

Siirrytään nyt kuitenkin näihin uusimpiin lakkauksiin, jotka väsäsin kynsilleni erittäin tiukalla aikataululla. Arki-iltaisin mulla on noin 1-1,5h aikaa lakata kynsiä ennen pakollista nukkumaanmenoa, eikä siinä ajassa kauheasti kerkeä taikomaan. :'D


Mä oon useaan otteeseen ihastellut puna-mustia termolakkoja, mutta ne on aina ollut jokaisesta verkkokaupasta loppu, kun oon itse niitä etsinyt. Yritin siis itse saada sellaisen efektin kynsille, liu'ulla tietenkin.
Pohjalakaksi valikoitui tällä kertaa Essien viime vuoden syyskokoelman nimikkolakka, punainen creme, Dress To Kilt. Tämä on kyllä laadultaan ja peittävyydeltään ihan huikea lakka, niin on tosin kaikki kokoelman lakat! 


DTK:iä on siis kynsillä kaksi vaivatonta kerrosta. Kynsien kärkiin töpöttelin mustaa lakkaa kostealla meikkisienellä. Liu'usta ei tullut todellakaan täydellinen, koska mulla oli niin hirveä kiire (eikä meillä ole olkkarissa valoja, jossa siis kynsiäni lakkailen). Päälle leimasin mustia kukkia laatasta BP-34.



Tykkäsin lopputuloksesta, vaikkei näistä tullutkaan ihan sellaiset kuin olin ne päässäni kuvitellut.. :)

Onko teillä muuten vinkkejä, miten saisin rikkinäisestä muistikortista kuvat itselleni? :'D

8 kommenttia:

  1. Tiedän vähän liiankin hyvin tuon, ettei ole valoa lakata. Siinä lakatessa aina katsoo, että tulipa hyvät ja kun sitten seuraavana päivänä meet luonnonvaloon, niin hupsista. :D Mutta mun mielestä kynsistä tuli kivat! Hauska idea tehdä itse ns. termoefekti. :)

    VastaaPoista
  2. Voi itku tuon muistikortin kanssa, osaisinpa auttaa :/ Onko se siis ihan sen kultaisen metalliosan kohdalta rikki, vai jostain muualta? Ainahan sitä voisi käydä näyttämässä jossain valokuvausliikkeessä tms.?

    Muuta tää lakkaus on todella kaunis, tuo termotyylinen liuku on ihana, ei lainkaan huono :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä.. :/ Siitä lähti pala sen kultaisen osan vierestä, pieni musta muovinpala.. Pitäis kyllä käydä näyttämässä, jos olis joku mahdollisuus saada edes kuvat sieltä.

      Kiitoksia! :) <3

      Poista
  3. Kivan lopputuloksen saa näemmä aikaan ilman termolakkaakin. Tästähän tulee ihan mieleen Dance Legendin 170 :) tykkään kovasti punaisen ja mustan yhdistelmästä kynsillä, se on niin näyttävä!

    Voi harmi, on tosi inhottavaa menettää kuvia :/ mullakin "hajos" muistikortti jonkun aikaa sitten, tosin siinä ei ollut fyysistä vikaa se vain päätti korruptoitua. Formatoimalla sain sen kuntoon, mutta kuvia en saanut palautettua. Mulla oli tosin onneks vaan jotain tuotekuvia mitkä hävis eikä eeppisiä lakkauksia. Tuohon en kyllä keksi mitään kotikonstia jos on fyysisesti rikki. Koittaisin ehkä kääntyä jonkun valokuvausliikkeen puoleen kuten Nena ehdotti. Ainakin tunnin kuva näyttäisi tarjoavan jotain kortin korjauspalvelua: http://www.tunninkuva.fi/erikoispalvelut_muistikortin_elvytys.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu! Kiitoksia! :) Tykkäsin itekin, vaikkei ihan nappiin mennyt. :)

      Tosi inhottavaa kyllä.. :/ Pitää kyllä kääntyä jonkun puoleen, jospa saisin kuvat takasin. Muistikortilla ei sen jälkeen ole merkitystä :D

      Poista