maanantai 9. helmikuuta 2015

Maalaa itse! : Laiva on lastattu...

Tämän postauksen julkaisu hetkellä mä hengailen ruotsinlaivalla ja valmistaudun penkomaan Tukholman lakkalaareja. Iiks! :D

Laivalle oli tehtävä teemaan sopivat lakkaukset, tottakai. Tarkoitukseni oli ensin leimata kuvioita kynsilleni, mutta sitten tulin toisiin aatoksiin. Miksi en maalaisi niitä itse? Edellisestä Maalaa itse! postauksesta on kulunut jo kolme viikkoa, vaikka alunperin oli tarkoitus postata käsinmaalattuja lakkauksia joka toinen viikko.. Olenhan mä tietty yrittänyt maalata kynsille kaikenlaista, esimerkiksi one stroke-kukkia, mutta siitä hommasta ei tullut yhtään mitään. Ehkä mun pitäisi vaan myöntää, että nuo Lidlin akryylimaalit ei olekaan niin laadukkaita kuin olen antanut ymmärtää. Oppia ikä kaikki! Katsotaan, josko täältä Tukholmasta löytäisin hyvät maalit. :)


Näihin lakkauksiin pääsi kaksi uutta lakkaa, jotka tilasin taannoin Kosmetik4lessiltä. Oranssi Polka Holga, jota on etusormessa kolme kerrosta ( eikä siltikään peittänyt kunnolla..), sekä sininen Cool Azul, jota on pikkurillissä kaksi kerrosta. Cool Azul on myös keksisormen raidoissa.


Muihin kynsiin lakkasin kaksi kerrosta Ginan valkoista ja rupesin suunnittelemaan kuvioita. Ankkurit on NIIN nähty ja kuluneet Nautical-lakkauksissa, mutta mitäpä muutakaan olisin tehnyt. Ei mulla mielessä mitkään muutkaan pyörineet.. :D Päätin kuitenkin hieman soveltaa, enkä vain tylsästi lakannut yksinäistä ankkuria valkoisen päälle. Keskisormeen maalasin ohuella siveltimellä kaksi ankkuria punaisella akryylimaalilla ja sivuille muutaman sinisen raidan. En mä täydellistä jälkeä saanut, mutta olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt siitä, että sain pieniä kuvioita aikaan. Ohuet kuviot on aina kaikista haastavimpia tehdä, mutta mielestäni onnistuin suhteellisen hyvin. :)


Keskisormen mustekala on ideana pöllitty suoraan Robin Moseksen Youtube-videosta. Halusin kynsille nimenomaan jotain erilaista, ja tuo mustekala teki kyllä tehtävänsä. Ja nyt siihen osaan, miksi en enää pidäkään näistä mun akryylimaaleista.. Tuo sininen maali ei tahtonut millään levittyä tasaisesti. Mulla piti lisätä ihan hirveä määrä sitä koko ajan lisää mustekalaan, koska alimmat maalit lähti siveltimen mukana pois, vaikka hennot otteet mulla olikin. Onneksi kynnelle jäi kuitenkin jotenkin tunnistettavissa oleva olio.. :D

Peukkuun pilkuttelin Polka Holgaa ja Cool Azulia vuorotellen ja lopputulos näyttikin oiken söpöltä! Valitettavasti mulla ei peukusta ole kuvaa.. Vaikka näistä lakkauksista ei tullut aivan sellaiset kuin olin kuvitellut, niin pidin näistä siltikin erittäin paljon! :)

Ps. Mun puhelimen takakamera meni rikki, ja väliaikaisesti joudun käyttämään digikameraani kynsikuviin.. Mä en osaa säätää digikameran asetuksia, jonka vuoksi kuvat on ihan keltasia. Koittakaa kestää.. Itse hädin tuskin. :D

Uppoaako lakkaukset teihin? :)

12 kommenttia:

  1. Just soppelit laivalle! :) Mä en edes ajatellut kuvien keltaisuutta, kun kynsistä saa kaiken oleellisen irti :)
    Toihottavasti teet kivoja löytöjä paatilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko oli tehdä sinne sopivat lakkaukset! :)
      No hyvä juttu! Seuraavalla kerralla pitää kyllä yrittää muokata kuvia vaaleammiksi. :)

      Poista
  2. Vautsi, ihanat lakkaukset! Tuo mustekala on aivan mahtava! <3 Toivottavasti löydät hyvät akryylimaalit, omanikin tekevät välillä tuota samaa ja se on kyllä niiin ärsyttävää -.-

    Hyvää reissua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihana! :) <3
      Plääh, pitää kyllä tosissaan alkaa ettiä toimivia maaleja!

      Poista
  3. aaws, söpöt <3 voi että mäkin haluun laivalle ja Ruotsiin D: Victoria's secret ja kaikki ne ihanat kaupat joita suomesta ei löydy, nyyyh..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Mä kävin siinä liikkeessä mutta ei se kovin mua sytyttänyt.. :D Tosin niitä vartalosuihkeita ois voinu ostaa kun tuoksu niin hyvälle! :)

      Poista
  4. Kyllä uppoaa ^.^
    Hauskat lakkaukset jotka sopii kyllä hyvin laivareissulle :)

    VastaaPoista