perjantai 2. tammikuuta 2015

Sparkly New Year!

Hmmh! Mikäs sen parempaa, kuin istua sohvalla energiajuomasta nauttien ja naputella postausta? Mä niin rakastan näitä pimeitä iltoja kun saa vaan olla! :) Tosin mulla on pikkuinen hoppu kirjoittaa, sillä Neloselta alkaa pian uusi sarja - Kuudes aisti - ja mulla on siitä aika kovat odotukset. :D Siirrytään siis ihan suosiolla niihin kynsiin, ettei aika lopu kesken, eikä postauksen julkaiseminen veny.

Halusin tehdä lakkaukset, joilla kelpaa viettää uutta vuotta ja mielellään vähän kauemminkin. Usein mä pidän lakkauksia päivän tai parin, jonka jälkeen ne lähtevät vaihtoon. Näillä seuraavilla lakkauksilla hengailin kuitenkin yllättävän monta päivää, sillä näistä tuli niin ihanat! Vaikka itse sanonkin ;) Onnistuneista lakkauksista tulee aina niin hyvä mieli!



Kynsille pääsi ensimmäistä kertaa ( ainakin tietääkseni)  Zoyan Dream, joka on ihan älyttömän kaunis syvänsininen scattered-holo. Dream on ihan nimensä veroinen lakka, se suoraan sanottuna liukuu kynsille ja peittää kahdella kerroksella. Ensin meinasin jättää lakan ilman koristeluita, mutta päätin kuitenkin leimata keskisormeen ja peukkuun valkoisia kiekuroita Pueen-65 laatasta.

 Leimat sopivat lakkauksiin mielestäni todella hyvin, eivätkä levinneet ollenkaan. Tästä kyllä on kiittäminen OPIn pikakuivattavia tippoja, jotka oli mukana siinä kauneudenkaupan palkinnossa. Kaksi tippaa jokaisen leiman päälle, eikä leviämistä tarvinnut pelätä. Pinnalle jäi vähän öljyinen tuntu, eikä pinnasta tullut sileä niinkuin tavallisten päällyslakkojen kanssa. Nämä tipat pääsevät kuitenkin jatkossakin mukaan leimojen kuivattamiseen.


Nimettömään lakkasin kaksi kerrosta Essien Style Cartelia, joka on päässyt kynsille jo useaan otteeseen. En tiedä mikä tuossa lakassa niin kiehtoo. Ainakin ihan huikea koostumus ja peittävyys, eikä tuo värikään paha ole. :p Style Cartelia koristamaan pääsi läjä erikokoisia kirkkaita strasseja. On nuo strassikyhäelmät vaan ihania!


Millaisilla lakkauksilla te vietitte uutta vuotta? :)

34 kommenttia:

  1. Dream on kyllä aika dreamy <3^^ heh

    VastaaPoista
  2. Nämä on kyllä ihanat, upeita sinisen sävyjä ♡

    VastaaPoista
  3. Oivoi kun on upeat <3 oiskohan nuo tipat itselläki ratkaisu siihen ettei leimat leviäis.. täytynee testata joskus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, Heidi! <3
      Kannattaa ehdottomasti kokeilla, toimi ainakin mulla tosi hyvin! :)

      Poista
    2. Pakko tähän väliin sanoa että kyllä noi tipat on parempi vaihtoehto kuin tavallinen päällyslakka mutta mulla hk girl toiminut vielä noitakin paremmin :) joskus meinaa levinnyt noilla tipoillakin vähän

      Poista
    3. Mä en oo sitä vielä kokeillut, mutta vois joskus kyllä testailla.:)

      Poista
  4. Dream on kyllä tosi upea, mun on ehkä pakko vielä joskus ostaa tuo ihanuus itselleni! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä! Vaikka tämänkaltaisia lakkoja on markkinoilla ainakin muutama.. :D

      Poista
  5. Tämä Zoya on niin kaunis etten kestä! Harmi, etten tajunnut joulukuussa sujauttaa sitä ostoskoriin, kun tilasin Jenkeistä Zoyan Pixie Dusteja varastoon. Ehkä näiden valmistusta ei kuitenkaan lopeteta, joten voin rauhassa odotella, että saan tämän joku päivä kotiin :). Upeat kynnet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoppa muuta! Eiköhän näitä jatkossakin saa tilattua. :)
      Kiitos kovasti! :)

      Poista
  6. Ooh my<3! Jos oikein muistan tuo lakka on ehkä matkalla luokseni? Jos ei, niin sitten se täytyy tilata. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Mä oon vähän yllättynyt ettei sulta löydy tätä lakkaa! :D Jospa se olisi matkalla luoksesi! :)

      Poista
  7. Vooi vitsit miten nätit kynnet ja kaunis lakka! *_* Ite olin aika perus kynsillä uuden vuoden. Musta pohja ja glitterpommitukset päälle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset!! :)

      Sellaset mäkin meinasin tehdä, mutta loppujen lopuksi päädyin Dreamiin. :)

      Poista
  8. Ihanat kynnet! Dream on tosi kaunis lakka! :)

    VastaaPoista
  9. Tosi kauniit kynnet ja tuo Zoya on ihana!

    VastaaPoista
  10. Ja jälleen, niin älyttömän kauniit kynnet oot tehny! :) Mielettömät.

    VastaaPoista
  11. Vau, ihanan syvä sininen :)

    Mun kynnet oli uude vuoden nakuna. On ollut kynnet niin huonossa hapessa, että ei ole huvittanut lakata. Tänään päätin viimein tarttua lakkapulloon vaikka onkin vielä ihan nysät :) ehkä ne tuosta pikku hiljaa lakkaa lohkeilemasta ja liuskoittumasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dream on upea! :)

      Mulla loppui liuskottuminen Opin Nail envyn ansiosta, enkä mä siitä luultavasti koskaan luovu. :) Jospa sinäkin saat kyntesi kuntoon!

      Poista
  12. Aivan älyttömän kauniit kynnet! ^.^
    Mie vietin uuden vuoden raketit kynsilläni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Nanne!! :)
      No sulla on ainakin ollut kunnon teemakynnet! :)

      Poista