tiistai 3. helmikuuta 2015

Uslu Airlines - Düsseldorf + lakkaukset

Viimeinen Uslu Arilinesin lakka uunista ulos! :D Täytyy kyllä sanoa, että tämä viimeinen lakka oli näistä kolmesta kaikista parhain - laadultaan ja sävyltään. Vaikka minisuti vähän pelottikin alkuun, niin lakkaaminen sujui kuitenkin mukavasti. Tosin sutiin piti saada mahdollisimman paljon lakkaa mukaan, sillä homma ei sujunut ihan parilla siveltimen vedolla.


Düsseldorf on vaalean lila creme. Ohuesta sudista huolimatta lakan levittäminen on helppoa. Kuvissa lakkaa on kaksi kerrosta ja se peitti kynnet oikein hyvin. Koostumus on yllättävän ohutta cremeksi, joten yllättävää tosissaan oli myös se, että tämä oikeasti peitti sillä kahdella kerroksella! DUS kuivuu kiiltäväpintaiseksi. Kuivuu myös yhtä nopeasti kuin HHP ja MEX.



DUS on kyllä sävyltään todella kaunis ja se oikein huutaa kevättä! :) Varmasti siis tulee vielä uudelleen käyttöön kevään aikana.


Pitihän mun myös tällekin lakalle keksiä jonkinnäköiset koristelut. Päätin pitkästä aikaa kaivella melkein pölyttyneet koristeluteipit laatikosta ja väsätä niillä jotain. Jotain tosiaan sainkin kynsille, tosin en sellaista mitä olin kuvitellut.. :D Olisihan noiden teippien asettelua voinut etukäteen hieman miettiä, mutta minkäpä sitä itselleen mahtaa. Musta lakka on muuten Ginasta  ja violetti OPIn Do You Have This Color In Stock-Holm? Ja koska tämä lakka ei kuivunut mattaiseksi, niin sellainen piti keinotekoisesti saada. :D Päällyslakkana käytin siis OPIn mattalakkaa.



Düsseldorf oli itselleni oikein iloinen yllätys. Uslu Airlinesin lakoista jäi itselleni muutenkin ihan hyvä fiilis, vaikka petyin kahden ensimmäisen lakan peittävyyteen. Onneksi niitä voi käyttää esimerkiksi leimadecaleissa.

Suuret kiitokset Bangerheadille näistä ihanista lakoista! <3

Millaiset fiilikset teillä jäi näistä Uslu Airlinesin lakoista? :)



*Lakka on saatu bangerheadilta blogiin esiteltäväksi. En hyödy linkkien klikkailuista tai ostoista, ne ovat vain teitä varten!

14 kommenttia:

  1. Aivan ihana sävy! Mutta toisaalta, merkki on ehkä vähän turhan kallis, kun kyseessä on pelkkä creme tässäki tapauksessa..:)
    Koristelut on tosi kivat, oon tuollasia ihaillu joskus instassakin!:)

    VastaaPoista
  2. Oi, ihan älyttömän ihana sävy! :) Sävyt on muutenkin ollu kyllä noissa sun esittelemissä oikein kivoja, mutta hinta on aika korkea ja menee ainakin oman kipurajan yli jo, kun on kuitenkin kyse cremeistä eikä mistään erikoisista.

    Ja niin, nätit on nuo koristelutkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö oookki! :) Hinta kyllä kirpaisee. Itse en luultavasti aio näitä itselleni ostaa, koska kyllä perushyviä markettilakkojakin saa ostettua - yli puolet halvemmalla. :D

      Kiitos Tiina! :)

      Poista
  3. Ihana lila väri ♡ Ja muutenkin tykkään koristeluista toooosi paljon! :3 ♡

    VastaaPoista
  4. Suoraan sanottuna aivan täydellinen. Kaikista herkuin noista kolmesta. :) <3

    VastaaPoista
  5. Oi vitsi noi geometriset koristelut on kivat! :) nätti sävy myös!

    VastaaPoista
  6. Tää sävy sopii tosi hyvin sulle ja tosi kivat koristelut! Ehkä pitää itekin kokeilla tuota tyyliä joskus :)
    Tuskin tulee ostettua noin arvokkaita lakkoja, kun tosiaan halvemmallakin saa esim. Ginasta :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! :) Nämä oli kyllä helpot tehdä, eikä tarvinnut kummemmin kikkailla. :D

      Samaa mieltä! :D

      Poista