Nyt kävi kuulkaate niin, että minä kyllästyin muiden sekä itseni raapimiseen, joten viilasin kynteni takaisin taltoiksi neljän mantelikuukauden jälkeen. Ei se raapiminen itsessään vaikuttanut asiaan, vaan tuntui, että talttoja on ehkä helpompi koristella. Ihan täysin en ole tähän uuteen muotoon vielä tottunut, mutta enköhän minä ajan myötä.
Enpä muistanut että mun keskisormen kynsipeti on lyhyempi verrattuna muihin, ja näin ollen viilasin sen samaan pituuteen muiden kynsien kanssa vaikka se olisi pitänyt jättää pidemmäksi.. Näiden lakkausten jälkeen toki korjasin asian ja viilasin kaikki silmämääräisesti saman pituisiksi.
Keskisormeen lakkasin kerroksen China glazen mustaa, ja nimettömään kaksi kerrosta OPI - My Favorite Ornament lakkaa. Muissa kynsissä kaksi kerrosta kauan himoitsemaani Can't Find My Czechbookia, jonka päällä mustia ja kultaisia palleroita dottingtoolilla tehtynä.
Omistaako kukaan muu ns. vammakynttä, joka on aivan erilainen toisten kynsien kanssa? :D
Mulla on oikeassa kädessä keskarissa vammakynsi. Se on kai penskana jäänyt oven väliin ja kasvaa nyt vinoon :D
VastaaPoistaAuts! :/
PoistaMulle ei ole onneksi koskaan käynyt tollasia onnettomuuksia! :D
Hep! Mulla on muissa kynsissä suhteellisen lyhyt kynsipeti(mikä on tosi ärsyttävää), mutta nimettömässä sitten on paljon pidempi. Siihen täytyy aina viilata muita lyhyempi kynsi, että näyttää järkevälle. :D
VastaaPoistaEn siis ole yksin ongelmani kanssa! :D
PoistaIhanalta näyttää sun kynnet! Myönnän, että olen ennen ollut mantelimuodon puolestapuhuja, mutta kun kokeilin talttoja viimein itse, niin totesin että nämähän pysyy paremmin kunnossa näin. Ihme juttu!
VastaaPoistaKiitos Tiina! :)
PoistaJospa minunkin kynteni pysyisivät kasassa. Nyt ei onneksi tarvitse olla viila kädessä jatkuvasti, toisin kuin mantelien kanssa. :)
Tää kynsimuoto sopii sulle myös hyvin :)
VastaaPoistaTäältä löytyy vammakynsinen! Ensinnäki mua ärsyttää kun oikean käden kynnet on selvästi leveämpiä kuin vasemman. Toinen on etusormien smilerajat. Oikeassa kädessä ongelmallisempi, melkein v-mallinen ja se terävä kohta ei ole edes keskellä. Pirullinen ranuja tehdessä :p
Kiitos! :)
PoistaMullakin on keskarin kynnet liian leveitä muihin kynsiin verrattuna, todella ärsyttävää...
No kun musta tuntuu et mulla jokanen kynsi on erilainen, mikä tekee viilaamisesta tosi hankalaa:D
VastaaPoistaUusi muoto näyttää sulla kivalle, tykkään näistä enemmän kuin edellisistä:)
Voi ei! :D Ainakin kuvissa sun kynnet näyttää juuri täydellisiltä! :)
PoistaMukava kuulla, kiitos Anni! :)
Mulla on yksi vammakynsi ja se on keskisormen ihanan iso kynsi, jota on niin vaikea saada muiden kanssa saman näköiseksi. Arght miten ärsyttävää! :D Mä tykkään tästä uudesta muodosta todella paljon ja koristelukin on ihana. :)
VastaaPoistaKiitos fani! :)
PoistaVoihan vammakynnet! :D Onneksi melkein kaikki virheet saa peitettyä kynsilakalla ja koristeluilla! :)
Nätit. Pallokynnet mahtavat.
VastaaPoistaMun toisen peukalon kynsi kasvaa ihan eri muotoon ku toisen peukalon... :D
Kiitoksia! :)
PoistaOnneksi se on peukku, ne ei yleensä pääse loistamaan kuviin asti! :p
Täällä kans nousee käsi pystyyn "vammaisten" kynsien omaavalta :D Miun keskisormien kynnet on paljon leveämmät kuin muiden sormien kynnet, joudun siis viilaamaan keskareita myös sivuilta.
VastaaPoistaNää siun kynnet on aivan ihanat! Värit sopii niin hyvin yhteen ^_^
Voi ei. :/ munkin varmaan pitäisi viilata keskareita sivuilta kun nekin tuppaa olemaan liian leveät..
PoistaKiitos kovasti Nanne! :)
Mä kun oon tässä miettiny, että pitäskö vaihtaa manteliin! :D Jostain syystä oon vaan alkanu kaipaamaan vaihtelua talttojen sijaan.
VastaaPoistaJa kivat kynnet myös! :)
Mikä ettei! Vaihtelu tekee hyvää itsekullekin. :)
PoistaKiitoksia! :)
Nätit kynnet
VastaaPoistaKiitos! :)
Poistalove it!! paljon paremmat ku mantelit! =)
VastaaPoistaVoi ihana, kiitos! :)
PoistaMulla on nimettömissä lyhyemmät kynsipedit, muihin kynsiin nähden. Peukaloissakin on keskenään verrattuna toisessa lyhyempi. Lisäks keskisormen kynsi on jotenkin vino tai sormi entiiä. Et ei ole helppoa viilaaminen mullakaan :D
VastaaPoistaHah, apua! :D ei taida olla kellään ihan täydelliset kynnet! :D
PoistaOi miten ihanat. <3 Upean väriset, täydelliset kynnet!
VastaaPoistaVoi kiitoksia! ♡
Poista