torstai 1. toukokuuta 2014

Ihmisen mieli on ihmeellinen!

Näitä kynsiä ei ollut tarkoitus julkaista vielä mutta koska mulla on vielä neljät lakkaukset luonnoksissa postaamattomina, päätin että nämä kynnet kiilaavat nyt muut. 
Törmäsin Fanin blogissa ihaniin vesimarmoroituihin lakkauksiin. Fanihan sitten heitti kaikille haasteen alkaa tekemään marmorikynsiä (tai siis niille, jotka ovat tehneet vain muutaman kerran). En itse koe olevani hirveän hyvä tuossa koristelutyylissä joten mun oli pakko ottaa haaste vastaan! :D
En lähtenyt taaskaan ylittämään omaa osaamistani, vaan lähdettiin taas sillä helpoimmalla kuvioinnilla, kukkasilla. Ehkäpä ensikerralla voisi kokeilla jotain uutta.
Kun olin valmis lakkausten kanssa, halusin heti poistaa nämä. Ensimmäiset reaktioni olivat: "Ei s****n, ihan kauheat". Plus se että itkupotkuraivarit oli aika lähellä koska ahersin näiden parissa yli tunnin. En sitten jaksanutkaan alkaa lakkauksia poistelemaan, kello kun läheni jo puoltayötä. Hetken näitä katseltuani tulin siihen tulokseen että otetaan nyt edes kuvat ja katsellaan sitten aamulla uusilla silmillä.
Aamullahan sitten olikin ihan eri ääni kellossa koska mä taisin tykästyä näihin! :D



Lakkasin pohjalle yhden kerroksen China Glaze - White out lakkaa. Värien yhdisteleminen on mulla edelleen hakusessa mutta jotenkin onnistuin kuin onnistuinkin valitsemaan toisiinsa sopivat värit.
Vesimarmorointiin käytin siis kolmea eri lakkaa, China Glaze - White out, OPI - I just can't cope-acabana, Wet n' wild - On a trip
Niitä tiputtelin vuorotellen vesikippoon ja tein hammastikulla kukkakuvion. Olen vähän hämmentynyt että kuviot eivät menneet pahasti suttuun eikä ilmakupliakaan pahemmin tullut. Jes!
Lopuksi kiinnitin kukkien keskelle pyöreät kolmiulotteiset glitterit OPI - I snow you love me lakasta, sekä hieman kultaista glitteriä sekaan.


Käytetyt lakat:

China Glaze - White out
Wet n' Wild - On a trip
OPI - I just can't cope-acabana
OPI - I snow you love me

12 kommenttia:

  1. Nämähän on onnistunut täydellisesti <3 munki pitäis kokeilla eri kuvioita, kun aina tarttuu siihen peruskukkaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oooih, paljon kiitoksia! <3
      Se on se tuttu ja turvallinen hyvä vaihtoehto jos haluaa onnistua :D

      Poista
  2. Tosi hienot. Hyvin on marmorointi onnistunut. :) Pitäisi itekin uskaltaa pitkästä aikaa kokeilla tuota.

    VastaaPoista
  3. Taisitkin olla ainut joka otti haasteen vastaan! Ihana :3
    Ja nyt on kyllä todella hyvin onnistunut marmorointi <3

    VastaaPoista
  4. Nää on aivan mahottoman kauniit... Oiiii ku mää tykkään!

    VastaaPoista
  5. Iiiihanat! Vesimarmorointi on kyllä niin viha-rakkaus lakkaustyyli, sen tekemisessä menee hermot ja järki, mutta kun sen jaksaa tehdä loppuun asti kunnialla niin lopputulos on usein jotain niin mahtavaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiiitos! :)
      Tuota et olisi paremmin voinut sanoa! Ihan totta kyllä! :) Toivottavasti harjoitus tekisi mestarin :D

      Poista
  6. Tosi hyvin onnistuneet ja hienot! Jännä sun eka reaktio :O

    VastaaPoista