maanantai 16. kesäkuuta 2014

Miittikynnet

Tosissaan, olin lauantaina ensimmäisessä kynsibloggaajien miitissä, josta laitan myöhemmin postauksen kun saan kaikki tarpeelliset kuvan kasaan. :) Itsehän en kuvia räpsinyt, paitsi kakusta, koska mun puhelimella saa tosi huonoja kuvia, paitsi lightboxissa.. :D Mutta esittelen nyt nämä lakkaukset jotka tein mekkoon mätsääviksi. :)

Aloitin kynsien lakkaamisen joskus 9-10 aikaan perjantai iltana ja voitte varmasti uskoa että ihan ajoissa en päässyt nukkumaan. Kello oli jo kolme yöllä kun pääsin petiin asti.
Olin ostanut miittiä varten mekon jo pari viikkoa aikaisemmin mutta MITÄÄN, ei siis mitään suunnitelmia ollut kynsien varalle. Lähde siinä sitten muutenkin jännittyneenä ja väsyneenä värkkäämään jotain viisasta.. :D

@ Tanja Karthaus
Pohjalle lakkasin kaksi kerrosta China Glaze - White Out lakkaa. Onneksi muistin, että olin juuri ostanut facen kirpparilta Pueenin leimauslaatan jossa oli tuollaisia ihania kiekurakuvioita. Leimauslakkana toimi Seche - Dives In Head First lakka, joka on oikeasti todella mainio juuri tuohon tarkoitukseen. Kuvioiden päälle värittelin ohuella siveltimellä jumalaisen kaunista OPI - Sing In Color lakkaa.
Aksenttikynnet tein vasta seuraavana päivänä 20 minuuttia ennen lähtöä.. :D Kaksi helppoa kerrosta OPI - 4 In The Morning, joka jättää ihanan satiinisen pinnan. Vielä valkoiset rusetit pikakuivattajalla kiinni ja tadaa, miittikynnet olivat valmiit.



Jäi muuten mainitsematta, että nämä kynnet oli vasta toiset onnistuneet lakkauksen silloin perjantaina.. Aluksi oli siis tarkoitus tehdä aivan toisenlaiset mutta toteutus pissi. Sen takia olinkin vasta kolmelta valmis.. :D

Joka tapauksessa, itse pidin näistä todella paljon ja sopivat mekkoonkin vielä vallan mainiosti. :)

20 kommenttia:

  1. Nuo kynnet olivat todella kauniit ja sopivat niin täydellisesti mekkoon! :) Oli muuten tosi kiva tavata livenä :)

    VastaaPoista
  2. Söpöt :)
    Käy niin kateeks tuo miitti, niin paljon porukkaa, kohta sit kahta vihreempänä kateudesta ku alkaa miittipostauksia tupsahtelemaan. :D Itekki ois niin halunnu lähteä mutta sattuneesta syystä en nyt oo viime aikoina kovin kaukana kotoa liikkunu.. :D Ehkä ens kerralla sitten. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rose! :)
      No mutta sähän voit fiilistellä niistä miittipostaus kuvista! :D
      Ja ainahan noita miittejä tulee lisää :)

      Poista
  3. Nämä oli kyllä niiin upeasti toteutetut!

    VastaaPoista
  4. Upeat! :) Tosi kauniit. Hyvin sopii kyllä mekon kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! :) Tämä olikin ensimmäinen kerta kun tein kynnet asuun sopivaksi. :)

      Poista
  5. Nämä oli kyllä mahdottoman kauniit! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon ihana! <3 Sinunkin kyntesi oli todella ihanat!!

      Poista
  6. Vau, nää on kyllä kans tosi upeat! :)

    VastaaPoista
  7. Upeat, upeat, upeat<3 Mun mielestä näistä ei tarvi sanoa muuta!

    VastaaPoista
  8. Nää oli yhdet mun suosikeista <3

    VastaaPoista
  9. Nää on kyllä todella näyttävät, ja samaten tykkäsin myös mekostasi! :)

    VastaaPoista